perjantai 1. heinäkuuta 2011

Rehtori hypnotisoi oppilaita - kolme kuollut

Floridalaisen lukion rehtori käytti hypnoosia "jännityksen vähentämiseen ja suoritusten parantamiseen".
51-vuotias George Kenney, North Port High Schoolin entinen rehtori, myönsi hypnotisoineensa 75 henkilöä, opiskelijoita, vanhempia ja henkilökuntaa koulussa ja uhmanneensa sääntöjä, joiden mukaan hypnoosia saa käyttää ainoastaan psykologian tunnilla ja vanhempien suostumuksella.

Hänen hypnoosin käyttönsä, joka oli laajasti tiedetty koulussa, nousi tarkastelun alaiseksi sen jälkeen, kun Kenney myönsi hypnotisoineensa 16-vuotiaan Wesley McKinleyn päivää ennen, kuin tämä tappoi itsensä huhtikuussa.

Hän kuitenkin kiisti aiemmin käyttäneensä hypnoosia 16-vuotiaaseen Brittany Palumboon, joka tappoi itsensä toukokuussa tai saman ikäiseen Marcus Freemaniin, joka kuoli autokolarissa maaliskuussa.

- Kenney myönsi valehdelleensa ja tunnusti, että hänellä oli ollut hypnoosisessiot kahden muunkin menehtyneen kanssa, kerrotaan tällä viikolla julkaistussa tutkimusraportissa.

Haastatteluissa tutkijoiden kanssa Kenney, koulun suosittu rehtori vuodesta 2001, sanoi tuntevansa huonoa omaatuntoa siitä, että hän oli laittanut koulunsa ja oppilaansa läpikäymään jotain, mitä he eivät ansainneet.

Kenney on nyt virkavapaalla ja siirretty muihin tehtäviin poliisitutkimusten ajaksi. Hypnoosia opetellut Kenney on tehnyt esityksiä siitä, kuinka hypnoosilla voidaan vähentää koejännitystä ja parantaa urheilusuorituksia. Hän väittääkin halunneensa vain auttaa oppilaitaan.


Lähde: IS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti