sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Voynichin käsikirjoitus




Voynichin käsikirjoitus on salaperäinen kuvitettu kirja, jonka sisältöä ei ymmärretä. Sen on uskottu olevan kirjoitettu noin 600 vuotta sitten. Tuntematon kirjoittaja on käyttänyt sen tekemiseen tunnistamatonta kirjoitusta ja käsittämätöntä kieltä. Koko muistiin merkityn historiansa ajan Voynichin käsikirjoitus on ollut sekä ammattimaisten että harrastelijapohjaisten salakirjoituksen ratkojien tiiviin tutkimuksen kohde. Näihin yrittäjiin kuuluu esimerkiksi muutamia amerikkalaisia ja brittiläisiä toisen maailmansodan tehtävissä kunnostautuneita huipputason koodinmurtajia, mutta hekään eivät ole onnistuneet tulkitsemaan siitä sanaakaan. Onkin epäilty, että teksti on mahdollisesti huijaus: mielivaltaisia merkkejä, jotka eivät tarkoita mitään.

Kirjan teksti on kirjoitettu tuntemattomilla aakkosilla ja se on täynnä kuvia eksoottisista kasveista, mistä syystä sitä on arveltu kasvitieteelliseksi tutkielmaksi. Omituiseksi asian tekee kuitenkin se, että useimpia siinä kuvattuja kasveja ei ole olemassa. Lisäksi siinä on kuvia alastomista naisista sekä kaavioita, jotka näyttävät olevan laskelmia taivaankappaleiden keskinäisistä asemista. Tämä seikka on antanut aihetta melko hurjiinkin teorioihin.

Erään hypoteesin mukaan kyse olisi tavallista koristeellisemmasta spiritistisestä automaattikirjoituksesta, jonka joku 'vainajahenki' olisi sanellut kirjan tekijälle. Tietysti on myös niitä, jotka epäilevät tekstiä pilailumielessä tehdyksi. Siinä tapauksessa tekijän on täytynyt olla melkoinen nero, koska parhaatkaan asiantuntijat eivät ole pystyneet osoittamaan sitä väärennökseksi. Ja miksi tekijä olisi siinä tapauksessa vaivautunut kirjoittamaan tekstiä peräti 200 sivua?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti