keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Riivattu äiti löytyi metsästä verisen vauvan kanssa

Missourilaisen 39-vuotiaan naisen epäillään viiltäneen vauvansa kurkun auki Yhdysvalloissa. Kaikki alkoi perjantaina kymmenen aikaan illalla, kun Bradie Simpson soitti hätänumeroon ja sanoi nähneensä naapurissa murtovarkauden yrityksen ja kuulleensa laukauksen. Poliisit saapuivat paikalle, mutta kaikki näytti olevan kunnossa.

Kolme ja puoli tuntia kestäneiden etsintöjen päätteeksi poliisit löysivät äidin ja vauvan makaamasta maasta läheisestä metsästä. Vauva oli oman verensä peitossa ja vaikutti elottomalta.

Pian tapauksen karmivat taustat kävivät ilmi. Syyskuussa vauvan isä, Simpsonin entinen miesystävä löytyi kuolleena samasta metsästä, jonne Simpson oli mennyt vauvansa kanssa. Miehen kuolinsyytä ei koskaan kerrottu julkisuuteen. Naapurin mukaan nainen alkoi samoihin aikoihin käyttäytyä oudosti.


Lähde: IL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti