keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Piraattipuolue julkaisi ministeriön salaisen nettisensuurisuunnitelman

Piraattipuolue on julkaissut opetus- ja kulttuuriministeriön salassa valmistellun nettisensuurisuunnitelman muistion.
Kyseisen lakimuutoksen jälkeen teleyritykset voitaisiin pakottaa estämään pääsy tekijänoikeusrikkomuksiin liittyville verkkosivustoille.


Digitaalisia kansalaisoikeuksia puolustava Effi-yhdistys vaatii myös, että ministeriö julkaisisi muistion itse virallisesti.


”Vaadimme ministeriön avaamaan valmistelun avoimeen kansalaiskeskusteluun ja sallii muidenkin kuin sisäpiiriläisten ottavan siihen kantaa”, kirjoittaa yhdistyksen puheenjohtaja Timo Karjalainen tiedotteessa.


EU kieltämässä operaattoreiden velvoittamisen

Mielenkiintoisen asiasta tekee se, että EU-tuomioistuin antoi hiljattain alustavan päätöksen, jossa teleyrityksille asetettavat velvollisuudet suodattaa verkkoliikennettä todetaan EU-lainsäädännön ja ihmisoikeuksien vastaisiksi.


Tuomioistuin antaa lopullisen päätöksen lähiaikoina.
Effin puheenjohtaja Timo Karjalainen kirjoittaa, että ilmeisesti muutokset halutaan saada voimaan Suomessa ennen kuin EU-tason päätös tulee.


Salainen muistio on luettavissa piraattipuolueen sivuilta.


Lähde: mikropc

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti