lauantai 13. lokakuuta 2012

Uusi nimi & osoite!



X-Filez vaihtaa nimeä ja sen myötä tulee uusi osoite.

Mysteerien Maailma ja uusille sivuille pääset TÄSTÄ

Sivuille tulee vanhoja eniten luettuja tekstejä ja paljon uutta!

Jos haluat auttaa uuden blogin kanssa esimerkiksi kirjotuksissa tai suomentamaan Creepypastoja niin ota yhteyttä: mysteerienmaailma[at]live.fi

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Chilestä löydetty alienin ruumis?


Gabriel Torres ja hänen enonsa olivat ajamassa kotiinsa, kun he huomasivat matkalla, että jossain palaa.
Kun he lähestyivät palavaa ruohotasankoa, he huomasivat pienen elottoman ruumiin.

Gabriel otti oudon ruumiin mukaansa ja laittoi sen kotonansa lasipurkkiin ja otti kuvia. Tämän jälkeen olento luovutettiin tutkittavaksi.




Lähde: Paranormaaliblogi

perjantai 18. toukokuuta 2012

Oudot kivet sytyttivät naisen tuleen




Amerikkalaisen 43-vuotiaan naisen lapset olivat keränneet seitsemän erikoiselta näyttävää kiveä suositulta surffausrannalta Orangen ja San Diegon piirikuntien rajalla Kaliforniassa viime lauantaina.


Lapset veivät kivet kotiinsa, missä heidän äitinsä pari tuntia myöhemmin pani ne sortsiensa taskuun. Yllättäen kivet sytyttivät naisen housut tuleen. Hän heittäytyi lattialle ja yritti turhaan tukahduttaa liekit kierimällä. Kun palokunta saapui paikalle, naisen aviomies sammutti liekkejä puutarhaletkulla.


Nainen sai kolmannen asteen palovammoja jalkoihinsa, ja sekä nainen että mies saivat toisen asteen palovammoja käsiinsä yrittäessään saada kiviä pois naisen taskusta. Nainen on edelleen sairaalahoidossa.


Alustavan tutkimuksen mukaan rannalta poimituissa kivissä oli fosforia. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, miten sitä on kiviin päätynyt. Fosforia esiintyy kivissä hapettuneessa muodossa. Vapaana alkuaineena se voi syttyä tuleen joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa. Fosforiyhdisteitä käytetään muun muassa räjähteissä ja lannoitteissa.


Ranta, jolta kivet olivat peräisin, sijaitsee lähellä merijalkaväen tukikohtaa ja saarta, jota käytetään ampuma-alueena. Lähistöllä on myös ydinvoimala.



Lähde: IL

tiistai 15. toukokuuta 2012

Pääsiäissaarten mysteeri syvenee

Pääsiäissaaret sisältävät yhden mielenkiintoisimmista maailman mysteereistä. Alueella viimeaikoina suoritetuissa kaivauksissa on nimittäin paljastunut, että jykevät kasvot ovat vain pieni osa suurista patsaista, jotka ulottuvat jopa kymmenien metrien syvyyteen maan alle - syventäen samalla mysteeriä, joka näihin uskomattomiin kivipatsaisiin liittyy.

Tutkijat hämmästelevät maanalaisia patsaiden viimeisteltyjä muotoja ja oleellinen kysymys on vastaamatta - monien muiden kysymysten lisäksi - miksi patsaat ovat suurimmalta osin maan alla?

Teoriat ja selitykset kivipatsaiden synnystä, merkityksestä ja niiden olemassaolon tarkoituksesta ovat vaihdelleet voimakkaasti aikojen kuluessa. Osa uskoo asialla olleen jopa maan ulkopuolisen elämän. Arkeologit ja yliopistotieteilijät ovat luoneet neuvokkaita järjellisiä selityksiä pääsiäissaarten mysteerille, mutta jatkuvaa ihmetystä on lisännyt tietoisuus, että mäitä valtavia patsailta on myös siirrelty pitkiäkin matkoja, mutta miten?

Olkoon selitys sitten mikä tahansa - mutta sanokaapas, mikä kansakunta rakentaisi valtavat patsaat kuvaamaan sivilisaationsa olemusta tai uskoa - ja peittäisi ne sitten syvälle maan alle? Onko siis jotain yliluonnollista ja selittämätöntä tapahtunut?










Lähde: Verkkomedia


Lisää juttua täältä

http://www.thethinkbox.ca/2012/05/10/easter-island-heads-have-bodies/

torstai 10. toukokuuta 2012

Suomalaislentäjät tekivät merkittävän UFO-havainnon 60-luvulla




Porissa vuonna 1969 nähty ufo-havainto on ainoa tapaus, jonka Suomen ilmavoimat ovat myöntäneet.

Ilmavoimien lentäjä Jouko Kuronen valmistautui nousuun kiitoradalla, kun kuuli radion kautta yllättävän keskustelun lentäjän ja lennonohjaajan välillä. Valvoja pyysi taistelulentäjä Tarmo Tukevaa katsomaan seitsemää ilmapalloa taivaalla.

- Ne seisovat paikallaan tässä kentän päällä - olisiko korkeus joku 1500-3000 metriä- ja niitä näyttää olevan seitsemän kappaletta, kuvailee Ruotuväki-lehti radiokeskustelua.

Kiitoradalla ollut Kuronen kääntyi siten, että näki mistä on kyse. Hän näki seitsemän levyn muotoista esinettä lentokentän yllä muodostelmassa. Taivaalla lentänyt Tukeva siirtyi lähemmäs havaintoa ja samassa ne lähtivät kiihdyttämään kohti pohjoista kovalla nopeudella. Lehti kertoo, että esineiden vauhti oli uskomaton, sillä hävittäjä jäi kuin paikalleen seisomaan esineiden poistuessa. Muutaman minuutin jälkeen ne havaittiin 200 kilometrin päässä tutkassa Vaasassa.

Tämä on Suomen ainoa merkittävä ufo-havainto. Suomen ilmavoimat on myöntänyt havainnon. Kaikki ufo-havainnon tehneet olivat ilmailualan ammattilaisia ja sää oli tapahtumahetkellä selkeä. Porissa vuonna 1969 tehty havainto on samanlainen ulkomaalaisten ufo-havaintojen kanssa. Näissä tapauksissa on samaa se, että kaikki ovat tapahtuneet vesistön lähellä ja meneillään on ollut sotilasharjoitus.


Lähde: Iltalehti

Mikä ihmeen otus tämä on?

YouTubeen ilmestynyt video merenpohjasta

Onko se meduusa, valaan istukka vai jokin tähän asti tuntematon merenelävä? Outo suurikokoinen, läpinäkyvä ja melkoisen elävältä vaikuttava otus hämmentää. Semminkin, kun kauko-ohjatulla vedenalaisella kameralla kuvatun videon YouTube-videosaitille pistänyt ihminen ei ole antanut juurikaan tietoja itsestään tai siitä, missä päin maailmaa video on kuvattu.

Video ilmestyi YouTubeen 27. huhtikuuta. Se on ilmeisesti kuvattu pari päivää aikaisemmin. Muuta sitten ei tiedetäkään, kertoo brittilehti The Daily mail.

Ensi silmäyksellä vedessä hyllyvä olento vaikuttaa jättimäiseltä ruskehtavalta lakanalta, jota vesi liikuttelee.
Videolla näkyy kuitenkin sen pinnalla olevia kuvioita ja ulokkeita, jotka viittaavat siihen, että kyseessä on jokin elävä olento. Jos näin on, kukaan ei ole vielä ainakaan osannut kertoa, mistä on kysymys.

Joidenkin arvioiden mukaan kyseessä on jättimeduusa Stygiomedusa Gigantea. Ne voivat kasvaa jopa kuusimetrisiksi. Niistä ei kuitenkaan tiedetä kovin paljon, sillä havaintoja on reilun sadan vuoden aikana kertynyt vain 114.

Lähde: Aamulehti


torstai 3. toukokuuta 2012

Muinaiset Avaruusoliot Jakso 24




Ovatko tarujen pedot ja hirviöt pelkkää mielikuvitusta, 
vai oliko niitä todella olemassa?
Syntyivätkö Minotauros ja Kerberos muinaisten avaruusolioiden 
geenikokeiluista, vai olivatko hybridihirviöt evoluution tulosta?


Lataa jakso TÄSTÄ

Suomisubit mukana!


Jokainen uusi jäsen saa 3€ lahjakortin ilmaiseksi!

Asianajaja väittää: USA taitaa aikamatkustuksen ja teleportaation

Yhdysvaltalainen asianajaja Andrew Basiago väittää Huffington Postinhaastattelussa, että Yhdysvalloilla on hallussaan tekniikkaa, joka mahdollistaa aikamatkustuksen ja teleportaation. 

Hän väittää osallistuneensa lapsena Pegasus-nimiseen projektiin, jossa hän matkasi mm. useita kertoja hetkeen, jolloinAbraham Lincoln murhattiin. 

- Se tuntui kuin minut olisi lähetetty hieman erilaisiin rinnakkaistodellisuuksiin eri aikalinjoilla. Kun vierailut kasaantuivat, törmäsin kahdesti itseeni. 

Basiagon kollegan, Alfred Webren mielestäNikola Teslan keksintöihin perustuvaa tekniikkaa pitäisi kuitenkin käyttää vain teleportaatioon, koska aikamatkailu muodostaisi kaaoksen. 

- Se on halpa, ympäristöystävällinen keino siirtymiseen. USA:n puolustusvoimilla se on ollut käytössä jo 40 vuotta ja esimerkiksi entinen puolustusministeri Donald Rumsfeldkäytti sitä joukkojen siirtämiseen sotakentille.


Lähde: Findance

Koko uutinen täältä

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Lentokoneiden törmäystä WTC-torneihin pelättiin jo 42 vuotta sitten

Alkuperäisten WTC-tornien pystytykseen liittyi erilaisia huolenaiheita. Niitä havainnollisti pysäyttävä kokosivun ilmoitus New York Timesissa vuonna 1968.

"Järkevää World Trade Centeria" vaativa kansalaisjärjestö varoitti jätti-ilmoituksellaan, että mammuttimaiset, antenneineen yli 500-metriset tornit muodostaisivat vakavan riskin kaupungin lentoliikenteelle. Torneista olisi järjestön mielestä pitänyt tehdä liki puolta matalammat.

Ilmoituksen kuvitus oli nykytiedon valossa jopa karmiva: lentokone törmäämässä toiseen torniin. Ilmoitus onkin sittemmin ollut suosittu erilaisia salaliittoteorioita ja WTC-ennustuksia viljelevillä nettisivustoilla.
Tosiasiassa kyseinen kansalaisjärjestö edusti alueen huolestuneita kiinteistönomistajia, jotka pelkäsivät kaksoistornien imevän sisuksiinsa kaikki vuokralaiset.

Myös uuteen 1WTC-torniin on liittynyt huolenaiheita, joista yksi on turvallisuus. Torni nousee arvatenkin terrorijuonia hautovien uudeksi ykköskohteeksi New Yorkissa.

Huolta herättää edelleen myös koko alueen kehittäminen talouskriisin keskellä. Samalla kun jättitornia on rakennettu, ympärillä olevien muiden kohteiden kunnostus ja rahoitus on tökkinyt. Vain WTC-museoille ja muistomerkeille on riittänyt julkista rahaa.

Mutta ympärille on määrä rakentaa myös parikin muuta pilvenpiirtäjää. Kokonaiskustannusten arvioidaan nousevan pitkälti yli 10 miljardiin euroon, jota ei ole saatu haalittua kasaan.

Satamalaitos julkisti kuitenkin viime viikolla kaksi uutta edistysaskelta: Alueen liikennejärjestelyjen rakentamisesta on sovittu ja tornin nokkaan asennettava antenni on tilattu.


Lähde: IS

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Mies rakensi laitteen, jolla keskustella kuolleen tyttärensä kanssa




Gary Galka kertoo rakentaneensa useita laitteita, joilla voi keskustella henkien kanssa. Gary Galka menetti tyttärensä auto-onnettomuudessa kahdeksan vuotta sitten. Tuosta hetkestä lähtien mies on rakentanut aktiivisesti laitteita, joilla pystyy kommunikoimaan kuolleiden kanssa. Tällä hetkellä laitteita on yli 30 kappaletta.

Mies uskoo, että yhdellä näistä laitteista hän onnistui saamaan yhteyden tyttäreensä. Tallenteesta on eroteltavissa lause: “Hei isä, minä rakastan sinua”. Galka ei ole halunnut omia keksintöjään, vaan myy niitä aktiivisesti kotisivujensa kautta. Lisäksi hän esiintyy suositussa Ghost Adventures- sarjassa.

Lähde: Paranormaali

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kammottava ääni ihmetyttää Kanadassa

Mikä on tämä kammottava ääni?

Huffington Postin mukaan ensimmäinen video on kuvattu tiettävästi albertalaisessa metsässä Kanadassa 12. tammikuuta. Tunnistamaton ääni on kuin kauhuelokuvasta konsanaan.

Pian Youtubeen ilmestyi Kanadasta toinenkin video, joka oli kuvattu ilmeisesti Manitoban provinssissa 15. tammikuuta.

"Maailmanlopun ääni"



The Fourth Kind (2009) Elokuva



"Alaskasta, Yhdysvaltojen pohjoisesta ja syrjäisestä osavaltiosta, on aina 1960-luvulta alkaen raportoitu vuosittain epätavallisen paljon katoamistapauksia. FBI:n tutkimuksista huolimatta syytä katoamisiin ei ole selvinnyt. Milla Jovovich näyttelee tositapahtumiin perustuvassa jännityselokuvassa psykologi Abigail Tyleria, joka alkaa videoida traumoista kärsivien potilaidensa kertomuksia kokemuksistaan. Pian hän huomaa tallentavansa aikamme vaikuttavimpia todisteita ufosieppauksista. The Fourth Kind on ainutlaatuinen sci-fi-trilleri, joka yhdistelee draamaan autenttisia video- ja ääninäytteitä. Vuonna 1972 julkaistussa luokittelussa ensimmäisen asteen yhteydellä tarkoitetaan UFO-havaintoa. Toisen asteen yhteydessä vierailusta löydetään todisteita ja kolmannen asteen yhteys merkitsee kontaktia. Seuraava eli neljäs aste tarkoittaa sieppausta."

Lataa Elokuva TÄSTÄ!

Suomi subit mukana!





IMDb

Arvostelu

torstai 26. huhtikuuta 2012

Muinaiset Avaruusoliot Jakso 23



Muinaiset avaruusoliot jakso 23 suomi subeilla!

Lataa täältä

Muista jakaa kavereillesi myös!






keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Outo muinaisen otuksen fossiili ällistytti



Yhdysvalloista löytynyt omituinen, soikiomainen ja jättikaktusta muistuttava elävän olennon fossiili hämmentää tutkijoita, sillä mitään sen kaltaista ei ole koskaan aikaisemmin löydetty. Otus eli maapallolla noin 450 miljoonaa vuotta sitten.

– Se on aivan varmasti jotakin aivan uutta. Se on aivan varmasti ollut joskus elävä. Ongelma on, että meillä ei ole aavistustakaan siitä, mikä se on, kuvailee hämmentävää löytöä tutkija David L. Meyer Cincinnatin yliopisto geologian laitokselta.

– Se oli jotakin, joka seisoi pystyssä, ja josta erkani ulokkeita joka suuntaan. Sen yläosa heilui luultavasti lähes kolmen metrin korkeudessa.

Tutkimusryhmä on verrannut löytöä moniin muihin muinaisiin fossiileihin, mutta vielä ei ole törmätty mihinkään likimainkaan vastaavaan, yliopiston tiedotteessa kerrotaan.
Amatööripaleontologi löysi, keräsi osia koko kesän, ja kokosi ne yhteen

Fossiilin löysi Covingtonista Kentuckysta amatööripaleontologi Ron Fine. Hän kierteli tapansa mukaan alueella, missä saviliuskeisessa maassa on paljon muinaisia kivettymiä.

Aluetta on tutkittu paljon, sillä sieltä löytyy myös fossiileita. Kumma kyllä omituista muinaista otusta ei ollut kukaan havainnut.

– Minä näin heti, että tämä ei ole pelkkää kiveä. Sillä oli elävän olennon muoto. Sen pinnassa oli eläville olennoille tyypillisiä rakennekuvioita. Tajusin heti, että olin löytänyt jotakin hyvin epätavallista, Fine kertoo.

Fossiili oli kuitenkin hajonnut satoihin osiin, mutta Fine etsi kappaleet ja keräsi ne talteen. Työhön kului koko kesä, ja Fine teki alueella 12 matkaa. Tämän jälkeen hän puhdisti osat, kokosi palapelin suurella vaivalla, ja lopputulos hämmensi myös Finen, sillä otuksen vartalossa oli kiinni lukuisia, suomumaisia, litteitä ulokkeita.

– Se muistutti jättikaktusta, jolla on useita haaroja, mutta ne ovat litteitä.


Lähde: Aamulehti

Katso kuva täältä

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Mikä piiloutui Saturnuksen renkaaseen?

Ison ostoskeskuksen kokoiset kohteet Saturnuksen renkaassa hämmästyttävät Nasan tutkijoita.
Cassini-luotain kuvasi outoja, noin 800 metrin kokoisia kohteita jättiplaneetan F-renkaassa.

Nasan tiedotteen mukaan kohteet lävistivät renkaan ja jättivät hohtavia jälkiä taakseen.
Löytö tehtiin Saturnuksen kaukaismimmassa F-renkaassa.

- Mielestäni F on Saturnuksen renkaista oudoin, Carl Murray Cassinin tutkijaryhmästä kommentoi tiedotteessa.

Tutkijat kutsuvat löydöksiä "mini-suihkukoneiksi".

Nasa kävi läpi 20 000 Cassinin ottamaa kuvaa Saturnuksesta. "Minisuihkarit" esiintyivät 500 otoksessa.

Maan mittasuhteisiin asetettuna kohteet ovat melkoisen kookkaita.

Esimerkiksi Helsingin Itäkeskuksen ostoskompleksia metroasemineen riittää "vain" 625 metrin matkalta.
Cassini kuvasi Saturnusta yhteensä seitsemän vuoden ajan.

Katso kuvat täältä

Lähde: IS

Area 51 Museo

Area 51 on pidetty maailman salaisimpana paikkana. The National Atomic Testing Museum Las Vegasissa aikoo avata ensimmäisen Area 51 näyttelyn. Mysteerinen tukikohta Nevadassa on ollut salaliittoteorioiden ja UFO-tarionoiden näyttämö jo pitkään.

CIA luokitteli ei salaisiksi suurimman osan 60-70-luvun asiakirjoista. Ne ovat nyt kaikkien nähtävillä.

Lue Lisää

Museon sivut

Lähde: Mysteerien Maailma


Tilaa nyt kaksi kirjaa hintaan 0 euroa, maksat vain postikulut 3,90!Bonuksena saat upean laukkukoukun!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Tutkijat paljastivat "Stonehengen äänen"

Huddersfieldin ja Bristolin yliopistojen tutkijat ovat selvittäneet, miltä huudot, puheet, laulut tai muut äänet Stonehengessä kuulostivat. Asiasta uutisoi brittilehti Guardian.

- Stonehenge on tunnettu, mutta yhä yritetään selvittää miksi se on rakennettu. Ajattelimme, että tämä tutkimus toisi arkeologiaan uuden näkökulman, jota ei aiemmin ole tutkittu, sanoo projektia johtanut tohtori Bruno Fazenda.

Fazendan ja hänen työryhmänsä arkeologiaan ja akustiikkaan perustunut projekti kesti neljä vuotta. Kyseessä on suhteellisen uusi tieteenala (archaeoacoustics), joka tutkii ääntä ja äänen ominaisuuksia historiallisissa rakennuksissa.



Puuttuvat äänet Yhdysvalloista



Äänien jälittämisessä ongelmana oli Stonehengen kivirakennelman puuttuvat osat. Siksi tutkijat pystyivät jäljittämään vain hyvin pienen määrän heikkoja kaikuja eikä juuri lainkaan jälkikaikuja.

Tämän vuoksi ryhmä matkusti Yhdysvaltoihin Washingtonin osavaltioon, jossa on Stonehengen täysikokoinen ja ehjä kopio. Maryhillin Stonehenge rakennettiin ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden amerikkalaissotilaiden muistomerkiksi.




Maryhillistä tutkijat löysivät ääniä, joita alkuiperäisestä rakennelmasta ei löytynyt.

- Siellä oli mahdollista tehdä tarkkoja akustisia mittauksia. Saamamme tiedot eivät kuitenkaan yksiselitteisesti paljasta,
huomioitiinko akustiikka aluetta suunniteltaessa, kuten se huomioitiin kreikkalaisten ja roomalaisten teatterien suunnittelussa, Fazenda sanoo.

- Tutkimus kuitenkin osoittaa tilan akustiikan olevan sellainen, että neoliittisen kauden ihminen olisi sen selvästi havainnut.

Alkuperäinen Stonehenge on rakennettu 3000-luvun ja 1000-luvun ennen ajanlaskun alkua välisellä ajalla kolmessa eri vaiheessa. Fazendan mukaan seuraava vaihe on luoda äänimaailmasta akustinen 3D-malli.

- Se antaisi meille tarkan kuvauksen siitä, miltä Stonehenge kuulosti.



Lähde: IS

Myyttisen Kuolleiden kirjan puuttuvat papyrussivut



Muinaisegyptiläisen papin Amenhotepin hautauskäärön, Kuolleiden kirjan, puuttuvat sivut on löydetty.
Tämän noin 3400 vuotta vanhan Kuolleiden kirjan eli hautausmenoissa käytetyn papyruskäärön palaset löytyivät sattumalta Brisbanen museon varaston uumenista Queenslandissa Australiassa.

Tiedossa ei ollut, että palaset ovat osa tarunhohtoista Kuolleiden kirjaa.

Kuolleiden kirja sisältää loitsuja, joita egyptiläisessä uskonnossa käytettiin vainajan siirtymäriitissä tuonpuoleiseen.

Amenhotepin Kuolleiden kirja löytyi 1890-luvulla, jolloin muinaisesineitä kaivettiin esiin miltei liukuhihnalta eikä läheskään kaikkia luetteloitu. Papyruksenpalaset levisivät ympäri maailman ja osa katosi kokonaan. Kokonaisuudessaan papyrusasiakirjan arvioidaan olevan 20 metriä pitkä.

Miten osa siitä päätyi unohdettuna australialaiseen museoon kenenkään tietämättä, ei ole varmuutta. Se tiedetään, että papyruksenpalaset tulivat museoon vuonna 1913 lahjoituksena. Lahjoittaja oli nainen, jonka taustoja on nyt alettu jäljittää.

Löytö tehtiin, kun tunnettu brittiläinen egyptologi  John Taylor oli katselemassa australialaismuseon vasta-avatun muumionäyttelyn kokoelmia. Hän huomasi näytteillä olleessa papyruksenpalassa  - jota yleensä ei pidetä esillä - tutun nimen Amenhotep, minkä jälkeen asiaa alettiin tutkia enemmän museon varastossa.

Sieltä paljastuikin jättipotti, jollaisesta museon väki oli ollut täysin tietämätön.

- Löytö, jollainen tulee vain kerran elämässä, luonnehti Taylor.

Taylorin tarkkasilmäisyys sinänsä ei ollut ihme, sillä hän työskentelee British Museumissa kuraattorina vastuualueenaan museon muumiokokoelma.

- Ei kulunut kauaa, kun oli selvää, että meillä oli tässä todellakin osia Kuolleiden kirjasta, Taylor kertoi käynnistään australialaismuseon varastossa.

- Tämä papyrus ei kuulunut kenelle tahansa, vaan yhdelle muinaisen Egyptin ylimmistä virkamiehistä Egyptin kukoistuksen aikaan, hän muistutti.

- Jos pystymme rekonstruoimaan koko dokumentin, se voi kertoa meille paljon, hän sanoi.

- Yli sadan vuoden jälkeen olemme tilanteessa, jossa voimme jopa koota tämän tärkeän kirjoituksen kokonaan yhteen.

Brisbanen museon johtaja Ian Galloway totesi olleensa täysin yllättynyt, että museon kokoelmista löytyi tällainen aarre. Papyrustenpalasten lahjoittajan elossa olevia sukulaisia yritetään nyt jäljittää sen selvittämiseksi, mistä ne olivat alkujaan peräisin.

- Onneksi museomme aikaisemmat kuraattorit olivat pitäneet papyrukset niinkin hyvässä kunnossa, Galloway kiitteli.

Papyruksenpalaset jäävät museoon Brisbaneen. Tutkijat yrittävät nyt koota koko Kuolleiden kirjan kuvaamalla palaset ja yhdistämällä ne tietokoneen avulla.


Lähde: IS

Ladoga-järvi - Venäjä

UFOja Ladoga-järven yllä.



Bongattu:  Ufojen Maailma

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Supermarketissa kummittelee




IGA-Supermarketissa kummittelee.

Kaupan uusi omistaja Norm Hurst kuuli entisiltä omistajilta, että siellä kummittelee, mutta hän ei aluksi uskonut asiaan. Myöhemmin hän joutui muuttamaan mieltään, kun kaupan valvontakamerat taltioivat oudon sattumuksen yöllä.

Yksi hyllyllä ollut paketti lensi itsekseen 6-12 metrin matkan lattialle oudon voiman saattelemana.
- Yksi kameroista näyttää miten paketti Roll-Upseja vain saapuu paikalle… se ei vaan tipu, vaan se heitetään. Roll-Upseja pidetään 12 metrin matkan päässä, kertoo Norm Hurst
Myös jotkut asiakkaat ovat raportoineet kokeneensa oudon läsnäolon.




lauantai 14. huhtikuuta 2012

Marsista löytyi elämää jo vuonna 1976?


Kansainvälinen tutkijaryhmä on analysoinut uudelleen Yhdysvaltain avaruus- ja ilmailuhallinto Nasan Viking Mars -robottien Marsista vuonna 1976 keräämät havainnot. Nyt tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että Marsista löytyi elämää jo 36 vuotta sitten.

Viking-robottien tekemissä kokeissa Marsin maaperästä otetuissa näytteissä havaittiin merkkejä mikrobien aineenvaihdunnasta. Valtaosa tutkijoista päätyi kuitenkin siihen johtopäätökseen, että havainnot olivat geologisen toiminnan synnyttämiä. Tämä on nykypäivään asti ollut vallitseva käsitys.

Nyt tutkijat lähestyivät asiaa toiselta kannalta. He purkivat robottien keräämät lähtötiedot numeroiksi ja analysoivat niiden monimutkaisuutta. Elolliset järjestelmät kun ovat monimutkaisempia kuin elottomat. Uudenlaisessa analyysissa vanhasta aineistosta paljastui yhtäläisyyksiä Maasta kerätyn biologisen aineiston kanssa.

Lue koko teksti täältä

Lähde: IL

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Outo valoilmiö taivaalla ihmetytti



Lappeenrannan seudulla nähtiin hämmentävä, yli kaksituntinen, valoilmiö sunnuntai-iltana.

Lappeenrannan lähellä asuva Sami Niemimuukko huomasi sunnuntaina noin kello 20.40 itätaivaalla oudon valoilmiön. Taivaalla leijaili sekä yksittäisiä että rykelmissä olleita tulipalloja, jotka leimahtelivat ja välillä katosivat näkyvistä.

-Rajanpinnassa kun asun, niin heti ajattelin, että naapurin pojat harjoittelevat. Seuraan aika paljon luonnonilmiöitä kuten tähtiä, joten oli ihan selvää, että kyse on jostain harjoituksesta eikä esimerkiksi meteoriitista, Niemimuukko sanoo.

Rajavartiolaitokselta vahvistetaan, että kyse oli Venäjän armeijan harjoituksesta, joka käytiin melko kaukana, Laatokan yläpuolella, yli 200 kilometrin päässä Lappeenrannasta.

- Venäjällä on paljon harjoitusluonteista ilmatoimintaa tähän aikaan vuodesta. Kuulaillla ilmoilla valot näkyvät tänne Suomeen asti, rajatoimiston majuri Janne Kurvinen valaisee.

Venäjältä ei ilmoiteta harjoituksista, elleivät harjoitukset ole aivan rajan lähettyvillä. Nyt erillistä ilmoitusta ei tullut kaukaisuudesta johtuen.

Parhaimmillaan tulipallot olivat 10 minuuttia näkyvissä.

- Jonkinlaisilla ohjuksilla tai raketeilla niitä ammuttiin. Nämä raketit olivat vain muutaman sekunnin nähtävissä, Niemimuukko kuvailee.


Lähde: IL

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Mystinen haittaohjelma: koodi ei muistuta mitään tunnettua kieltä

Tietoturvatalo Kaspersky Labin asiantuntijat ovat pyytäneet yleisöltä apua. Yrityksistä huolimatta he eivät ole saaneet selville, mitä ohjelmointikieltä, sovelluskehystä tai kääntäjää on käytetty Duqu-troijalaisen keskeisen osan kehittämiseen.
Osa Duqun dll-kirjastosta on kirjoitettu tavallisella c++-koodilla, mutta suuri osa ei.
”Tämä osuus eroaa muista, koska sitä ei ole käännetty c++:sta. Siinä ei ole mitään viittauksia mihinkään tavallisiin tai käyttäjien kirjoittamiin c++-toimintoihin, mutta kyseessä on ehdottomasti olio-ohjelmointikieli”, Kasperskyn asiantuntija Igor Soumenkov arvioi blogikirjoituksessa.
Kaspeskyn tutkijat uskovat, että tämän osuuden on saattanut kehittää jokin toinen ohjelmointiimi. Koodi on uniikkia, eikä sitä esimerkiksi esiinny toisessa tunnetussa haittaohjelmassa Stuxnetissä, jonka koodista osia oli lainattu myös Duquun.

"Näyttää täysin vieraalta"

Tietoturvatalo sanoo, ettei ohjelmointikieli ole varmuudella ainakaan c++:aa, objective c:tä, javaa, pythonia, adaa, luaa tai montaa muutakaan jo tarkistettua kieltä. Kaspersky vakuuttaa käyttäneensä lukuisia tunteja koodin analysoimiseen ja keskustelleensa myös ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa.
Kaikesta huolimatta haittaohjelman mysteeri ei ole ratkennut. ”Se näyttää täysin vieraalta”, Kasperskyn päätutkija Vitaly Kamluk sanoo koodista.
Yhtiö on jo saanut useita ehdotuksia siitä, mitä koodi voisi olla. Yleisö on arvellut, että kyseeseen voisivat tulla muun muassa ohjelmointikielet f, d, iron python, high-level assembly, common lisp, forth, erlang, vala tai vielä eksoottisemmat työkalut kuten rosert, jota väitetään käytettävän hallitusten salaisissa projekteissa.


Lähde: Tietoviikko

torstai 8. maaliskuuta 2012

Starchildin pääkallon lisätutkimukset hämmästyttäviä




Kallon tutkimukset jatkuvat edelleenkin ja uusimpien tietojen mukaan kallon DNA:n emäsparit eroavat vahvasti ihmisestä. Tutkitun 211 emäsparin näytteen pitäisi olla jokaisella ihmisellä täsmälleen samanlainen, mutta kallosta löytyi 56 eroavaisuutta! Ihmiseen verrattuna reesusapinalla eroa on kahdessa emäsparissa ja esim. koiralla eroa on 27 emäsparissa. Starchildin kallon uudet tutkimukset varmistavat aiempita tutkimuksia siitä, että kallo ei ole ihmisten tai minkään tunnetun eläimen. Itseasiassa kallon tutkijan Lloyd Pyen mukaan kallo eroaa ihmisestä enemmän kuin mikään tunnettu eläin!

Kallon ominaisuuksissa ihmiseen erosi myös se, että vaikka kallo oli normaalia ihmiskalloa ohuempi, oli se silti monta kertaa kestävämpi.

Aikaisempien tutkimusten mukaan kallon omistanutta olentoa epäiltiin ns. hybridiksi, eli ihmisen ja avaruusolennon risteytykseksi. Uusimman näkemyksen mukaan, kyseessä on kuitenkin täysin uusi tuntematon laji, maan ulkopuolista alkuperää.









Lähde: Paranormaaliblogi
Lisätietoja: Starchild Project

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Tappaja-asteroidi osumassa maahan helmikuussa 2013





Yhdysvaltain avaruus- ja ilmailuhallinto Nasan tietojen mukaan asteroidi 2012 DA14 on pyyhältämässä Maan ohi kosmisessa mittakaavassa todella läheltä, alle 27 000 kilometrin päästä.

Täpärä ohitus on herättänyt pelon törmäyksestä. Nasan asiantuntijan David Dunhamin mukaan törmäys on mahdollinen, mutta sen todennäköisyyttä täytyy vielä arvioida tarkemmin. Tällä hetkellä törmäyksen todennäköisyys on kuitenkin vielä häviävän pieni.

Kivenmurikka on 40-95 metriä läpimitaltaan, eli suunnilleen samaa kokoa kuin Siperiaan vuonna 1908 osunut asteroidi. Tunguskan räjähdyksenä tunnetussa tapahtumassa kaatui puita peräti 2 150 neliökilometrin alueelta. Pinta-ala on suunnilleen samaa luokkaa kuin Luxemburgin valtiolla.

Venäläisille yliopisto-opiskelijoille puhunut Dunham sanoi, että vaarallinen asteroidi voidaan yrittää hajottaa osiin. Erikoisempi ratkaisu olisi maalata asteroidi. Maalatun asteroidin kyky heijastaa auringonvaloa muuttuisi, mikä vaikuttaisi sen lämpötilaan ja pyörimisnopeuteen - ja suistaisi sen radaltaan. Menettely voisi kuitenkin tehdä asteroidista vielä vaarallisemman, kun se palaa seuraavan kerran Maan lähelle.

2012 DA14 -asteroidin suhteen juuri mitään ei kuitenkaan ole tehtävissä. Kaikkiin operaatioihin vaadittaisiin avaruusalus, jonka rakentaminen kestää ainakin kaksi vuotta.

Vaikka asteroidi osuisikin Maahan, seuraukset voivat jäädä pieniksi. Se voi hajota saapuessaan ilmakehään, jolloin suurin osa sen massasta ei koskaan edes tavoita Maan pintaa.


Lähde: IL, Verkkomedia, NASA

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Alaston Tiede - Bermudan Kolmio




Bermudan kolmio on Floridan eteläkärjen, Puerto Ricon ja Bermudan rajaama kolmionmuotoinen alue, jolla väitetään tapahtuneen huomattavan paljon laivojen ja lentokoneiden katoamisia. Tunnetuin Bermudan kolmiossa tapahtunut katoaminen on viidestä Avenger-pommikoneesta koostuneen lentue 19:n häviäminen 5. joulukuuta 1945.


Katso video TÄSTÄ (joutuu kirjautumaan jos haluat ladata videon)


Wikipedia

maanantai 27. helmikuuta 2012

Foliohattu ei suojaa ajatustenluvulta

Foliohattuja käytetään Yhdysvalloissa estämään hallituksen tiedustelupalveluiden CIA:n ja FBI:n harjoittama ajatusvakoilu. Maailman ehkä arvostetuimman teknisen korkeakoulun Massachusetts Institute of Technologyn tutkijoiden mukaan nykyiset foliohatut eivät laisinkaan sovi tähän tarkoitukseen.

Tutkijat vuorasivat kolmen mallinnuken päät kaksinkertaisella alumiinilla ja sen jälkeen pommittivat foliohattuja 10 Khz–3 Ghz:n radiosignaaleilla. Hatut vaimensivat joillakin taajuuksilla lähetettyjä signaaleja 20 desibeliä. Useimmilla taajuuksilla signaalit eivät vaimentuneet kuin korkeintaan 10 desibeliä.

Yhdysvaltojen valtion käyttämillä 1.2–1.4 Ghz:n taajuuksilla hatut sen sijaan vahvistivat signaalia 20 desibeliä. Teleyritysten hallussa olevalla 2.6 Ghz:n taajuudella signaali vahvistui 30 desibeliä.

Tutkijat epäilevät, että foliohattuvillityksen takana on hallituksen salaliitto. He ehdottavat, että salaliittoteorioihin uskovat foliohattujen käyttäjät kehittävät tehokkaampia hattuja torjumaan mahdollista ajatustenlukua.


Lähde: Mediauutiset

perjantai 24. helmikuuta 2012

Science-lehti: Mayojen tuhon syy löytyi

Kuivan kauden on ennenkin uskottu lopettaneen maya-sivilisaation, mutta tutkijat saivat selville, että kuivuus ei ollut niin radikaalia kuin on luultu.

Martin Medina-Elizaldeja Eelco Rohling mittasivat Jukatanin niemimaalla happi-isotooppeja sedimenttipylväistä, joita tippuva vesi oli muodostanut paikallisessa luolassa. He saivat selville, että vuosien 1000 ja 800 eaa. välillä vuotuisessa sademäärässä tapahtui vain noin 40 prosentin lasku.

Modernit yhteiskunnat selviävät vastaavasta pumppaamalla pohjavettä tai rakentamalla patoja, mutta mayat eivät selvinneet.

Kuivuus aiheutti maya-yhteiskunnissa sodankäyntiä ja sairauksia, jotka lopulta johtivat sivilisaation romahtamiseen.

Kuinka modernikaan sivilisaatio pärjäisi alueella, jossa vedensaanti vähenisi yhteen kolmasosaan jos oletetaan, että keinoja veden pumppaamiseen ei olisi.



Lähde: Mysteerien Maailma

lauantai 18. helmikuuta 2012

Suojakoodin purku - Nokia





Miten saat purettua nokian puhelimista suojakoodin? Katso Täältä ohjeiden kera.

Tai täältä (tarvitset Imei-koodin) Paina *#06# puhelimessa ja saat imei-koodin.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Anonymous haluaa lamauttaa netin 31.3.



Hakkeriryhmä anonymous aikoo lamauttaa internetin 31. maaliskuuta. Anonymousin mukaan kyseessä on protesti, jonka kohteena ovt "SOPA, Wall Street, vastuuttomat johtajamme ja rakastetut pankkiirimme, jotka antavat maailman kärsiä omien itsekkäiden motiiviensa sekä sadistisen nautinnonhalunsa vuoksi". Anonymous kutsuu tukijoitaan mukaan iskuun ohjeistuksella, joka sisältää internetin juuripalvelinten osoitteet sekä teknisen kuvauksen iskun kulusta. 

Juuripalvelinten häirinnän avulla on määrä lamauttaa koko HTTP-järjestelmä, jolloin kaikki www-osoitteet tuovat käyttäjän ruudulle vain virheilmoituksen. Käytännössä käyttäjät kokevat koko internetin olevan epäkunnossa. Anonymous korostaa, ettei se halua "tappaa" nettiä, vaan haluaa ainoastaan lamauttaa sen hetkeksi. Iskua varten on jo kehitetty Reflective DNS Amplification DDoS -työkalu, joka perustuu AntiSecin DHN-sovellukseen.

Lue lisää anonymouksen tekstitiedostosta.

Lähde: Sektori

torstai 16. helmikuuta 2012

Alaston Tiede - Maailmankaikkeuden Synty

Muistakaa jakaa blogia kavereillenne ja jakakaa sosiaalisessa mediassa! Lisää on tulossa koko ajan!

Lataa dokumentti

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Alaston Tiede - Kontakti avaruusolentoihin

Uutta dokumenttia tulee. Muistakaa jakaa blogia kavereillenne ja jakakaa sosiaalisessa mediassa! Lisää on tulossa koko ajan!

Lataa Dokumentti

Riivattu äiti löytyi metsästä verisen vauvan kanssa

Missourilaisen 39-vuotiaan naisen epäillään viiltäneen vauvansa kurkun auki Yhdysvalloissa. Kaikki alkoi perjantaina kymmenen aikaan illalla, kun Bradie Simpson soitti hätänumeroon ja sanoi nähneensä naapurissa murtovarkauden yrityksen ja kuulleensa laukauksen. Poliisit saapuivat paikalle, mutta kaikki näytti olevan kunnossa.

Kolme ja puoli tuntia kestäneiden etsintöjen päätteeksi poliisit löysivät äidin ja vauvan makaamasta maasta läheisestä metsästä. Vauva oli oman verensä peitossa ja vaikutti elottomalta.

Pian tapauksen karmivat taustat kävivät ilmi. Syyskuussa vauvan isä, Simpsonin entinen miesystävä löytyi kuolleena samasta metsästä, jonne Simpson oli mennyt vauvansa kanssa. Miehen kuolinsyytä ei koskaan kerrottu julkisuuteen. Naapurin mukaan nainen alkoi samoihin aikoihin käyttäytyä oudosti.


Lähde: IL

Polybius peli



"Polybius on nimi, josta harvat ovat kuulleet aivan aktiivisimpia arcadepeliharrastajia lukuunottamatta. Urbaanilegendan mukaan sen huhuttiin olevan Yhdysvaltain armeijan mielenhallintatesti ja sitä pelanneille ilmeni monenmoisia sivuvaikutuksia - osa ajautui jopa itsemurhaan. Lopulta mustapukuiset miehet veivät peliautomaatin pois pelihallista, jossa se oli ollut, eikä siitä kuultu sen koommin."

- V2.fi

Lataa peli täältä: http://www.sinnesloschen.com/1.php





Wikipedia

tiistai 14. helmikuuta 2012

UFO - The Black Box Secrets - Part 1









maanantai 13. helmikuuta 2012

Musta raamattu (Lataa suomeksi)



Musta raamattu on grimoire, joka sisältää kabbalistisia manauksia, loitsuja ja sinettejä. Kirjan väitetään olevan kuudes ja seitsemäs Mooseksen kirja, jotka olisi jätetty pois Raamatusta.

Kuudes ja seitsemäs Mooseksen kirja julkaistiin Stuttgartissa 1849 antikvaristi Johann Scheiblen keräämän aineiston pohjalta. Aineiston alkuperä on voitu jäljittää 1500-luvulle. Englanninkielinen käännös ilmestyi New Yorkissa 1880. Suomenkielinen laitos on julkaistu 1902 Michiganissa ja se on oletettavasti käännetty Egyptian Publishing Companyn vuonna 1900 julkaisemasta versiosta. Kirjan etusivulla mainitaan, että se on käännetty englanninkielisestä teoksesta.

Lataa tästä

Wikipedia

Mustaraamattu.net

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Alaston Tiede - Kuun Salaisuudet








Websiterace - Suomen Parhaat Verkkosivut kilpailu

Yritetään saada Onnen Apila kilpailun voittajaksi! Tämän ansioista tulen julkaisemaan seuraavana viikkona dokuemntteja ja leffoja! Kertokaa kavereillenne myös!

- Joka päivä pystyy äänestämään 5 kertaa!


Käykää Äänestämässä Onnen Apila nettisivu voittajaksi!




Websiterace - Suomen Parhaat Verkkosivut kilpailu




lauantai 11. helmikuuta 2012

Alaston Tiede - Avaruusihmiset


                                        Mielenkiintoinen dokumentti: Alaston Tiede - Avaruusihmiset

                                                   Telviksen Sarjaopas 'Alaston Tiede' sarjasta.

                                                                      Lataa tästä

Elävä mammutti kuvattu Siperiassa?

Kuvaa elävästä mammutista ylittämässä jokea Siperiassa julkaisee The Sun.

Videon kuvasi hallituksen insinööri Chukotkan Autonomisessa Okrugin tasavallassa Siperiassa. Tähän asti on kuviteltu, että mammutit kuolivat sukupuuttoon 1650 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Video on kuitenkin herättänyt epäilyä - monet katsojat kommentoivat sen näyttävän enemmän karhulta, jolla on kala suussaan.

Artikkeli ja video löytyy täältä:

Uutinen

torstai 9. helmikuuta 2012

INSIDE AREA 51

TOP SECRET UFO CRASH PARTS IMAGE LEAKED FEBRUARY 2012

Mitäs mieltä te olette (?)







Onko tässä todiste kuuluisasta vesihirviöstä?

Hjörtur Kjerúlf kuvasi viikko sitten itä-Islannissa Jökulsá í Fljótsdal -joessa luikertelevan käärmemäisen hahmon. Viikossa Youtubeen ladatusta videosta on tullut nettihitti.

Jotkut väittävät, että rakeinen video on todiste Lagarfljótsormurinnin olemassaolosta. Kyseessä on väitetysti Lagarfljót-järvessä asustava jättiläishirviö, joka on esiintynyt taruissa ja kertomuksissa jo vuodesta 1345.
Kansainvälisen kryptozoologian museon johtaja Loren Coleman on erikoistunut tähän Islannin versioon Loch Nessin hirviöstä. Hän suhtautuu videoon erittäin epäilevästi.

- Totta puhuen, video näyttää kuvaavan rakennettua, käärmeen kaltaista esinettä, joka koostuu jäykistä osista ja jota kuljetetaan veden läpi, Coleman kirjoittaa Cryptomundo-verkkosivullaan.

Coleman epäilee, että järvihirviö on robotti, johon on kiinnitetty pressuja, kalaverkkoja tai jätesäkkejä. Hän myös epäilee, että huijarit ovat perehtyneet huonosti kansanperinteeseen. Lagarfljótsormurinn käännetään nykyään usein erheellisesti Lagarfljótin madoksi, vaikka kyseessä on enemmän lohikäärmettä muistuttava hirviö.

KATSO VIDEO TÄSTÄ

Uutinen

tiistai 7. helmikuuta 2012

UFO Scotlannissa

6 helmikuuta tehty UFO -havainto Scotlannissa.




maanantai 6. helmikuuta 2012

The Devil's Triangle -dokumentti

                                Bermudan kolmiosta ja sen UFOista todella mielenkiintoinen dokumentti.



Jättiäyriäinen löytyi 6 kilometrin syvyydestä



Uuden-Seelannin vesiltä kuuden kilometrin syvyydestä löytynyt äyriäinen on 28 senttiä pitkä ja jopa 20 kertaa suurempi kuin samansukuiset lajitoverinsa.

Syvänmeren katkalajin olemassaolosta on tiedetty, mutta sitä on onnistuttu havainnoimaan äärimmäisen harvoin.

Jättikatka uiskenteli Aberdeenin yliopiston tutkijaryhmän merenalaiseen ansaan Kermadecin haudassa, jonka suurin syvyys on kymmenen kilometriä.


Lähde: IS

Facebook salaiset "koodit"



1. Kopioi
2. Liitä facebook seinällesi (toimii myös kommenteissa)
3. Poista "+" merkki koodista


@+[290169721005985:0]         -   I Love You
@+[263812423664428:0]         -   I am Always with You
@+[172417706184835:0]         -   ‎Yeh dosti hum nahi todenge
@+[291116797575161:0]         -   ♥ ♥ FriendS r EvErYtHiNg♥ ♥
@+[125710659238:0]               -   ~♥FRIENDS FOREVER♥~
{@+[130183157042112:0]}     -    {EVER Green Friendship}
@+[145480518867077:0]         -    I Still Love
@+[117111614980889:page]    -    VERY FUNNY
@+[134282353283788:0]         -    Life is too short smile while you still have teeth
@+[276318582393095:0]         -    Chess mania
@+[212241382167347:0]         -    Computer hacking (dhrumil shah)


Btjunkie on suljettu



Pääset sivuille tästä


Hyvä torrent saitti on nyt lopetettu. Harmi, paikkaa tuli käytettyä useampi vuosi ja yksi parhaimmista avoimista paikoista.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

20 000 Raja ylittyi!


Vihdoin 20 000 tuhannen kävijän raja on ylitetty. Kiitokset teille!

Blogia tullaan jatkamaan normaaliin tapaan ja jatkossa tulee lisää dokumentteja,  uutisia, ufo-havaintoja, ohjeita, tarinoita, salaliitto-teorioita  ja paljon muuta! Joten olkaa mukana ja kertokaa myös kavereillenne! Jakakaa facebookissa/twitterissa tai ihan missä vain!







Harjoittele kaupankäyntiä verkossa - avaa nyt ilmainen harjoittelutili!




lauantai 4. helmikuuta 2012

Philadelphia-koe (Operation Ghost)







Yhdysvaltojen asevoimat suorittivat salaista koetta vuonna 1943. Kertomusten mukaan koetta olivat valmistelemassa ja suorittamassa mm. Albert Einstein ja Nikola Tesla. Kokeen tarkoituksena oli hävittää laivaston USS Eldridge tutkassa näkymättömäksi magneettisten kenttien avulla. Alus muuttui näkymättömäksi, vaihtoi oudosti paikkaa ja tuntui jotenkin vaikuttavan aikaan. Kokeiden tuloksena useita ihmisiä kuoli ja joutui mielisairaalaan erilaisten ongelmien takia.

Carl Allen (Carlos Miguel Allende) kertoi kokemuksestaan vuonna 1955 ja väitti nähneensä Norfolkin satamassa Virginiassa USS Eldridgen ilmestyvän tyhjästä ja pysyvän paikallaan useita minuutteja, kunnes se katosi.

Virallisen selityksen mukaan tarina on keksitty. Yhdysvaltojen merivoimissa kiistetään että kyseinen koe olisi tehty, ja tarina on ristiriidassa Eldridgen tunnetun historian kanssa.


Lähde: Wikipedia




GOOGLE EARTH Mystery Secret UFO & Hidden Places

Part 1


Part 2



Part 3

perjantai 3. helmikuuta 2012

Solwayn mysteerinen avaruusmies


Toukokuussa 1964 Pohjois-Englantilainen palomies nimeltä Jim Templeton päätti viedä nuoren tyttärensä paikkaan nimeltä Solway Firth ottamaan valokuvia. Mitään erikoisempaa ei tapahtunut, vaikkakin hänen vaimonsa mielestä ilmassa oli havaittavissa jotenkin outo tunnelma.

Ilmassa oli selvästi sähköisyyttä, vaikka myrskyä ei tullutkaan. Myös lähistöllä ollut lehmä vaikutti käyttäytyvän eriskummallisesti säästä johtuen.

Joitakin päiviä myöhemmin herra Templeton haki valokuvansa kehityksestä. Valokuvausliikkeen kehittäjä sanoi sen olevan sääli, että taustalla kävellyt mies oli pilannut parhaan otoksen hänen tyttärestään Elizabethista. Jim oli hämmästynyt. Lähistöllä ei ollut ollut todellakaan ketään silloin.

Kuvassa näytti olevan hahmo jonkinlaisesa hopeanvalkeassa avaruuspuvussa, oudossa kulmassa tyttöön nähden, aivankuin henkilö taustalla olisi tahallaan halunnut pilata kuvan.

Jim päätti raportoida tapauksesta poliisille, niin outo se oli. Kuva oli otettu Kodak-filmillä, ja myöskin Kodak valmistajat päättivät tarjota sille joka jutun ratkaisisi ilmaiset filmit loppuelämäksi.

Kukaan ei kuitenkaan koskaan osannut antaa vastausta tähän mysteeriin. Poliisitkin sanoivat olevansa sitä mieltä, että kuvia kehitettäessä oli yksinkertaisesti tapahtunut jokin virhe. "Kaksi kuvaa oli kehittämisvaiheessa mennyt varmaankin päällekkäin.

" Muutamaa viikkoa myöhemmin Jim Templeton sai kaksi kummallista vierailijaa. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan käsitteestä "MIB", tummapukuisista miehistä. Eikä heitä tuohon aikaan Britanniassa tunnettukaan. He saapuivat pihamaalle suurella Jaguarilla. Kaksi muutoin normaalin näköistä miestä, paitsi heidän käytöksensä ja kysymyksensä olivat kaikkea muuta kuin normaalia.

He pyysivät Jimin mukaansa autoon ja kyselivät outoja kysymyksiä, kuten millaisia lintuhavaintoja he olivat tehneet sinä päivänä Solway Firthissä, sekä sen lisäksi Jimin piti kuvailla minuutilleen millaisia säähavaintoja hän oli tehnyt siellä ollessaan.

He yrittivät saada hänet vakuuttuneeksi siitä, että hän oli vain sattunut epähuomiossa kuvaamaan ohikulkeneen miehen. Jim vastasi kohteliaasti että ei ole kyllä nyt samaa mieltä, jolloin tummapukuiset miehet ärsyyntyivät, ja päättivät heittää hänet autosta ulos. He olivat ehtineet ajaa melko kauas, Jimin täytyi kävellä viisi mailia päästäkseen kotiin.


Kummituslentokoneet

Kummituslentokoneet olivat lähinnä 1930-luvulla enimmäkseen pohjoisessa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa lentäneitä tunnuksettomia lentokoneita. Niitä nähtiin myös muualla maailmassa, muun muassa Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Kummituslentokoneet poikkesivat tehtyjen havaintojen mukaan silloisista lentokoneista: niissä oli monesti maahan suunnattuja valonheittäjiä, ne lensivät mahdottomissa säissä, tekivät uskomattomia lentosuorituksia ja niissä ei ollut tunnuksia. Kummituslentokone viihtyi erityisen hyvin lumimyrskyssä, mutta myös sumussa. Monesti koneiden ohjaamo oli kirkkaasti valaistu. Koneet lensivät usein vaarallisen matalalla tai leijailivat ilmassa paikallaan.Koneista saattoi kuulua normaali lentokoneen ääni, tai ne saattoivat olla täysin äänettömiä. Niiden tekemät lentosuoritukset olivat teknisesti mahdottomia. Koneille ei tiettävästi koskaan sattunut onnettomuutta. Koneiden laskeutumissuksien jälkiä löydettiin, mutta miehistöä ei yleensä nähty, kerran tosin nähtiin koneen kirkkaasti valaistussa ohjaamossa kaksi valkeaturkkista miestä.

Nykyiset ufotutkijat pitävät niitä ufoina. Aikalaiset taas olettivat niiden olleen salakuljettajien koneita tai venäläisiä, saksalaisia tai jopa japanilaisia vakoilukoneita. Suomen puolustusvoimien vuoden 1937 raportin mukaan ne olivat mielikuvituksen tuotetta. Monesti kummituslentokoneita pidettiin harhanäkyinä, huhupuheina tai joukkosuggestiona.

Kummituslentäjiä lenteli erityisesti talvina 1933-1934 ja 1936-1937 Fennoskandian pohjoisosan yllä.
Talvella 1933-1934 tuli Norjasta 234 raporttia, 137 Suomesta ja 96 Ruotsista. Ruotsin ilmavoimat etsivät kummituslentokoneita tuloksetta.

Suomen Ilmavoimat pyrki ensisijaisesti tutkimaan olivatko havainnot tuntemattomia lentokoneita.
Ilmavoimat suoritti tammikuun 31. 1934 yölennon lentokoneen valojen näkymisen kokeilemiseksi. 1500 metrissä koneen havaitseminen ei onnistunut harjaantumattomalle moottorin äänen kuuluessa. Puolipimeässä 300. metrin korkeudessa havaittiin keula- ja perävalo ja purjehdusvalot järjestyksessä vihreä ja punainen. Keula - ja perävalo näkyivät noin 15-20 km:n etäisyydeltä. Ne olivat ainoat valot jotka näkyivät suoraan havaitsijan yli lennettäessä.

Lähde: Wikipedia