lauantai 9. huhtikuuta 2011

TÄTÄ KIRJAA KUKAAN EI HALUA SINUN LUKEVAN. | BILDERBERG-RYHMÄ

BILDERBERG-RYHMÄ

Bilderberg-ryhmän isänä pidetään puolalaista tri Joseph Retingeriä, jolla oli yhteyksiä maailman johtajiin. Retinger järjesti ensimmäisen Euroopan konferenssin Haagissa vuonna 1948, josta sai alkunsa Euroopan neuvosto. Retinger sai idean, että tärkeiden henkilöiden tulisi kokoontua epävirallisesti. Alankomaiden prinssi Bernhard innostui asiasta ja kutsui sopivia henkilöitä Euroopasta ja Yhdysvalloista. Ryhmän ensimmäinen neuvottelu tapahtui toukokuussa 1954 pienessä hollantilaisessa Oosterbeckin kaupungissa sijaitsevassa Bilderberg-nimisessä hotellissa, josta ryhmä sai nimensä. Prinssi Bernhardista tuli bilderbergiläisten ensimmäinen puheenjohtaja. Hänen on mainittu sanoneen: "Ihmisiä, jotka on kasvatettu kansallismielisyyteen, on vaikea uudelleenkouluttaa ajatukseen luovuttaa osa itsenäisyydestään ylikansalliselle järjestölle. Tämä on tragedia."

Bilderberg-ryhmä on Yhdysvaltojen ulkomaansuhteiden neuvostoa vastaava organisaatio Euroopassa. Sen vuosittain pidettävät neuvottelut ovat hyvin salaisia. Sen ensimmäisestä neuvottelusta on kuitenkin päässyt jotain julkisuuteen: "On kiinnitetty riittämätöntä huomiota pitkän tähtäyksen suunnitteluun sekä kansainvälisen järjestyksen kehittämiseen, joka näkisi tämän hetken kriisiä pidemmälle. Kun aika on oikea, nykyiset käsitteemme maailman asioista tulisi laajentaa koko maailmaa koskeviksi." Vuoden 1955 neuvottelusta vuotanut tieto koskee juuri tämänhetkistä tilannetta Euroopassa: "Tunnustettiin yleisesti, että on yhteinen vastuumme päästä mahdollisimman lyhyessä ajassa korkeimman asteen integraatioon aloittaen Euroopan yhteisestä markkina-alueesta."

Myöhemmin on saatu selville bilderbergiläisten kaikki kolme päätavoitetta: uusi kansainvälinen talousjärjestys, uusi poliittinen järjestys sekä uusi uskonnollinen maailmanjärjestys. Viimeinen tavoite tähtää kristillisen kirkon tuhoamiseen käyttämällä apunaan tiedotusvälineitä ja koulutusta.

Vuoden 1986 kokous Iso-Britanniassa kuvastaa hyvin ryhmän ympärillä olevaa salaisuuden verhoa. Kyseiseen hotelliin asennettiin massiivinen turvajärjestelmä. Sanomalehdissä ei kirjoitettu mitään olennaista paitsi miehestä, joka joutui oikeuden eteen eksyttyään ryhmän neuvottelu-tiloihin yrittäessään löytää oikotietä hotellin läpi. Sanomalehtiraportin mukaan miehellä oli onnea, koska häntä ei ammuttu!

Vuoden 1989 kokousta Espanjaan kuuluvalla saarella paljastaa amerikkalainen lehti "The Spotlight" Washingtonista, joka väittää kertovansa uutisista myös toisen puolen. Seuraavassa otteita lehden artikkelista: "Bilderberg"-ryhmä löytyi piilosta Espanjan Atlannin puolella olevalta saarelta La Toja lähellä Pontevedraa 11-14. toukokuuta punoen salajuonia Englannin pääministeri Margaret Thatcherin poliittiseksi salamurhaksi... Bilderberg.ryhmä on onnistunut pysymään täydellisessä uutispimennossa... Yhdysvaltojen pääsanomalehtien johtohenkilöt ovat vuosien ajan olleet mukana salaisissa tilaisuuksissa luvaten, ettei mitään julkaista... Kansainvälisten rahoittajien ja poliittisten johtajien salaisen järjestön sisäiset lähteet sanoivat, että heidän salavihkainen kokouksensa tänä vuonna painotti tarvetta pistää rva Thatcher matalaksi, koska hän kieltäytyi luovuttamasta Britannian itsenäisyyttä Euroopan supervaltiolle, joka on syntymässä vuonna 1992... Suunnitelma Euroopan supervaltiosta on ollut bilderberg-ryhmän työjärjestyksessä jo vuosia. Sitä pidetään pääaskeleena heidän päämäärässään luoda maailmanhallitus ja se luo suotuisan ilmaston suurille pankeille syödä pienet ja suunnattomille, kansainvälisille jättiyhtiöille sulattaa itseensä pienemmät yritykset... Näiden kansainvälisten juonittelijoiden pahaenteistä luonnetta kuvaa heidän liialliset yrityksensä pitää ehdoton salaisuuden verho koskien ei ainoastaan heidän kokouksiaan, vaan koko heidän ryhmänsä olemassaoloa."

"Spotlight" julkaisi myöhemmin kesäkuussa 1991 Baden-Badenissa Saksassa pidetyn bilderberg-ryhmän kokouksen osanottaja luettelon. Sen mukaan myös Suomesta oli mukana kaksi osanottajaa: Elinkeinoelämän vastuuskunnan puheenjohtaja, sosiaalidemokraatti Jaakko Iloniemi sekä Helsingin Sanomien pääomistaja Aatos Erkko. Mukana osanottajaluettelossa oli myös Bill Clinton, tuolloin vielä Arkansasin osavaltion kuvernööri.

David Rockefeller piti aloituspuheen Baden-Badenissa alkaen kiittämällä tunnettujen sanomalehtien johtajia vaiteliaisuudesta: "Olemme kiitollisia The Washintog Postille, The New York Timesille, Time-lehdelle ja muille julkaisuille, joiden johtajat ovat ottaneet osaa kokouksiimme ja kunnioittaneet hienotunteisia lupauksiaan melkein 40 vuotta. Meille olisi ollut mahdotonta kehittää suunnitelmaamme maailmalle, jos olisimme näiden vuosien aikana olleet alttiita julkisuuden kirkkaille valoille."

Näin myös Helsingin Sanomat sai kiitokset vaiteliaisuudestaan, ettei tämä maailmanlaajuinen salaliitto pääsisi yleisön tietoon.


Tilaa muodikkaimmat farkut Tiger Of Swedeniltä! Katso myös miesten ja naisten mallistot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti