perjantai 8. huhtikuuta 2011

TÄTÄ KIRJAA KUKAAN EI HALUA SINUN LUKEVAN. | Esipuhe

ESIPUHE

Tämä kirja ei ole mikään laman tuote yrittäen selittää syitä Suomen ja koko maailman ongelmiin. Tämä kirja ei ole myöskään novelli. Sen sisältö ei perustu mihinkään satunnaiseen epäilykseen tai olettamukseen, vaan sitä tukee suunnaton määrä kirjoja, dokumentteja, tutkimuksia ja uutisia. Syy siihen, miksi aihe ei kuitenkaan ole päässyt päätiedotusvälineisiin, tulee tekstin myötä esille.

Kun perehdyt kirjan sisältöön, tulet huomaamaan, että ns. yleinen ja virallinen mielipide eri asioista ei välttämättä olekaan oikein. Kuitenkin totuuksia voi olla vain yksi, koska toisilleen vastakkaiset asiat eivät voi molemmat olla totuuksia. Ketä sitten uskoa, perustuu viime kädessä Sinun omaan valintaasi. Kirjaa lukiessasi tulet myös toteamaan, että tätä maailmaa johtavat kokonaan toiset henkilöt, kuin mitä olet luullut. Heidän päämääränsä ja toimintatapansa eivät myöskään siedä päivänvaloa.

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole peloitella. Uskovana kristittynä minulla on velvollisuus tuoda julki ne tiedot, jotka olen tutkimuksissani saanut käsiini. Jokaisella on oikeus tietää, mitä maailmassa tapahtuu myös kulissien takana. Maailman valtaeliitin salaisuudet kuuluvat jokaiselle.

Valtion EU-tiedotuskeskukset ja päätiedotusvälineet eivät saa olla ainoita tietolähteitämme. Mielipiteen Euroopan ja koko maailman yhdentymisen puolesta tai sitä vastaan voi muodostaa vain tutkimalla aihetta kaikista näkökulmista. Tulen esittämään kirjassa myös konkreettisen ratkaisun Sinun ja meidän kaikkien ongelmiin. Lue avoimin sydämin!

Tampereella helmikuussa 1994
Pekka Lahtinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti